Noin kahden tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä. Cavevillagesta Bridgetownin toiselle puolelle oli enemmän matkaa kuin oletinkaan. Istuin pikkuisen punaisen automme takapenkille Tobeyn vieressä, tosin meidät erotti yksi vaatelaukuistamme, sillä takakontti oli niin pieni, ettei sinne mahtunut kuin kolme laukkua kerrallaan.
Äiti hyppäsi ensimmäisenä ulos autosta ja lähti kiiruhtamaan ovelle. Tobey juoksi hänen peräänsä ja isä kiiruhti ottamaan laukkuja takakontista. Minä istuin edelleen autossa ja silmäilin taloa, joka oli odottavan näköisenä katseltavanani.
"Koti", kuiskasin hiljaa ja nousin autosta. Isä oli juuri laskenut matkalaukut maahan ja hieroi leukaansa miettien mitä sitten. Hän ilmeisesti muisti vielä yhden laukun olevan autossa ja lähti sitä hakemaan. Äiti oli jo portailla ja avasi parhaillaan ovea jännittyneenä.
Tobey juoksi hänen viereensä ja he rynnistivät sisään. Minua jännitti millainen uusi kotini olisi, mutta yritin parhaani mukaan hillitä jännitykseni.
Talo näytti oikein sievältä ulkoapäin, lampikin löytyi pihalta. Äiti oli kertonut aiemmin, että talo oli jo melkoisen vanha, rakennettu vuonna 1948, vain remontoitu edellisten asukkaiden kuolema jälkeen.
Isä jäi raahaamaan laukkuja, kun livahdin äidin ja Tobeyn perässä sisälle.
Astuin olohuoneeseen, joka oli jo sisustettu ja näytti miellyttävältä. Äiti oli viettänyt koko viime viikon talolla sisustamassa ja purkamassa tavaroitamme, viimeinen kuorma tuotiin tänään aamulla, se sisälsi lähinnä vain sänkymme, muut tavarat oli jo tuotu aikaisemmin, sekä olimme ostaneet muutamia uusia tavaroita kotiimme.
"Macy, sinun huoneesi on toisessa kerroksessa ensimmäisenä. Toin kaikki tavarasi sinne, toivottavasti pidät sisustuksestani. Tapetit ovat melko vanhat, mutta ehkäpä voimme vaihtaa ne", äiti kertoi ja nyökkäsin lähtiessäni yläkertaan. Tobey seurasi minua, hänen huoneensa olisi myöskin kakkoskerroksessa.
Pääsin rappuset ylös ja kiljahdin. Tapetit olivat kuin vanhan mummon huoneesta! Onneksi violetit lempimattoni hän oli säilyttänyt, samoin lempilakanani pääsivät heti käyttöön uudessakin kodissa. Myöskin vanha reggaejulisteeni ja muistitauluni olivat tallella. Muuten huone oli melkoisen tyhjä, työpöytäni ja tietokoneeni nököttivät yhdessä nurkassa, samoin vaatekaappini.
"No, mitäs pidät?" hätkähdin äidin ääntä, koska en kuullut hänen tuloaan.
"No.. Ihan kiva. Minun täytyy laittaa loput julisteeni seinille, ja tietty verhot. Nuo tapetit kyllä haluan jossain vaiheessa vaihtaa", mutisin ja äiti naurahti.
"Sinun ja Tobeyn huoneen tapetteja ei ole vaihdettu, koska ne eivät olleet likaiset tai huonossa kunnossa. Kyllä ne voidaan vielä vaihtaa", äiti sanoi ja lähti kohti Tobeyn huonetta.
Kuulin Tobeyn henkäisevän äänekkäästi kun hän astui huoneeseen. Mitäköhän nyt? Kenties pinkkiä tapettia?
Menin äidin perässä sinne ja näin pojan seisovan järkyttyneenä huoneensa ovella. Repesin nauruun.
"Tobey! Huoneesihan on hurmaava", sanoin naurun seasta ja Tobey heitti minuun murhaavan katseen.
"Tämä on ihan hirveä! Ensiksikin, vaihtakaa nuo lakanat heti. Toiseksi, tuo vaatekaappi on kauhea ja viimeiseksi, tuo tapetti on kersoille!" Tobey huudahti yhteen hengenvetoon.
"Nohnoh, siinähän on vain enkeliboordi, muuten tuo on ihan hyvä", äiti sanoi katsoen Tobeyta joka kiirehti kiskomaan lakanat irti vuoteestaan.
"Tahdon vihreät lakanani, en näitä hirvityksiä. Ja tuo boordi lähtee heti, onko selvä?" poika murisi istuessaan lakanan reunan päällä ja samaan aikaan manaten sitä, miksei lakana lähtenyt pois.
"Istut lakanan päällä", huomautin veljelleni ja tämä hyppäsi nopeasti ylös.
Isä saapui huoneeseen hymyillen.
"Vaatteet ovat alakerrassa. Mitäs te tykkäätte?" hän sanoi ja katsoi minua.
"Ihan kiva", totesin olkapäitäni kohauttaen ja lähdin tutkimaan taloa lisää jättäen Tobeyn tappelemaan äidin kanssa enkeliboordista ja lakanoistaan.
Kävelin olohuoneeseen ja sieltä takapihalle. Löysin uima-altaan! Henkäisin syvään ja kävelin rappuset alas. Katselin hetken aikaa pienen altaan kirkasta vettä ja kumarruin koskemaan sen pintaa käsilläni, kun kuulin korkokenkien kopinaa parkettia vasten.
Pian ulko-ovi avautui ja äiti tuli ulos.
"Hienoa, ettet dissannut taloa heti", äiti sanoi istuutuen portaille.
"No, ei tämä nyt niin hirveä ole. Uima-allaskin", hymähdin ja otin lenkkarini pois jaloistani uittaakseni paljaita varpaitani altaassa.
"Niin, sitä ei ollut täällä alunperin, vaan se rakennettiin meitä varten", äiti sanoi virnistäen leveästi. Hän oli kyllä kuullut ainaisen marinani omasta uima-altaasta.
"Kuule, tarvitset uusia vaatteita ja hieman meikkiä, niin olet huomenna aamulla valmis lähtemään kouluun", äiti sanoi yllättäen minut. Olin ajatellut, että menisimme kouluun vasta seuraavana maanantaina, emmekä suinkaan vielä tällä viikolla, nythän oli jo keskiviikko.
"Mjoo... Onko täällä kauppoja, jotta voitaisiin käydä kattomassa uusia vaatteita?" tiedustelin hieman hajamielisesti seuraten varpaideni muodostamia kuvioita vedenpinnassa.
"On, mutta olen jo hakenut sinulle uudet farkut ja paidan. Toivottavasti pidät niistä. Voimme kyllä hakea lisääkin uusia vaatteita", äiti totesi nousten ylös portailta.
"No, voin kokeilla niitä...", sanoin hiljaa ja nostin jalkani vedestä.
Sisälläni tunsin olevani hermostunut uudesta koulusta. Tiesin kuitenkin olevani ainoa. Tobey on aina ollut kauhea päällepäsmäri ja varmasti selviäisi kaikesta mihin ryhtyisi, mutta minä olin niin erilainen, tunsin etten kuulunut perheeseen, äiti oli hirvittävän kunnianhimoinen, eikä sitä piirrettä kyllä puuttunut isältäkään. Minä en ollut, mutta Tobey sitten oli senkin edestä. Purin huultani ja seurasin äitiä huoneeseeni.
Äiti tonki hetken aikaa yhtä matkalaukuista ja veti sitten sieltä esille siniset farkut ja mustan printtipaidan.
"Kokeile, ne ovat kokoasi ja minusta myös tyyliäsi", äiti sanoi ja otin vaatteet vastaan. Riisuin oloasuni ja vedin farkut jalkaani. En ollut pitänyt farkkuja ainakaan viikkoon, sillä olin saanut hieman lomaa koulusta auttaakseni muutossa.
Farkut sopivat täydellisesti, samoin paita. Käännyin hermostuneena katsomaan itseäni peilistä. Äiti hymyili minulle ja nyökkäsi tyytyväisenä.
"Asu sopii sinulle hyvin. Vaihda tuo huulirasvakerros pieneen sipaisuus huulikiiltoa ja lisää ripsiväriä, niin tadaa!" hän huudahti ja lähti samalla laskeutumaan portaita alas.
Riisuin vaatteet yltäni ja vaihdoin yöpaitaan, vaikka kello oli vasta kuusi illalla. Juuri kun olin saanut yöasun ylleni, ovikello soi. Arvailin, että ehkäpä lähimmät naapurimme tulivat tervehtimään nähdessään auton pihallamme. Minua ei kuitenkaan huvittanut palata alakertaan, joten asetuin istumaan sängylleni. Huokaisin ja tartuin kirjaan lukeakseni jonkin aikaa jotain hömppää rakkaustarinaa, ehkä se selvittäisi sekavaa oloani hieman - tai sitten sekoittaisi sitä lisää.
Isä huhuili minua tapaamaan naapureita, mutten vastannut mitään. Kuitenkin naapuriperhe olisi se tavis, vanhemmat ja ehkä pari lasta. Olin nähnyt sellaisia perheitä jo tarpeeksi, ja varmasti tapaisin nämäkin henkilöt jonkin ajan kuluttua.
Isä suostui viemään meidät kouluun aamulla. Puin eilen sovittamani vaatteet ylleni ja kävelin alas. En syönyt aamupalaa, hermoiluni oli vienyt ruokahaluni.
Kun pääsin ulos, Tobey oli jo pihalla juttelemassa isän kanssa.
"Macy, hyvä että tulit lopultakin. Voimme tästä varmaan lähteä", isä tokaisi ja Tobey nyökkäsi ponnekkaasti. Nielaisin ja lähdin kävelemään kohti autoa. Tobey kiipesi etupenkille ja minä nousin huokaisten takapenkille istumaan.
"Onko teillä jotain odotuksia koulunne suhteen?" isä tiedusteli ohjatessaan autoa tielle ja suunnistaessaan ensin lähempänä olevalle Tobeyn ala-asteelle.
"Joo, haluun tavata uusia kavereita", Tobey totesi etupenkiltä hymyillen leveästi. Isä nyökkäsi tyytyväisenä ja katsoi sitten peilin kautta suoraan minuun.
"Uusia kavereita varmaankin", vastasin kuivasti seuratessani maisemia auton viilettäessä metsän ohitse.
Näin isän ilmeen hieman kiristyvän, tiesin ettei hän pitänyt siitä että puhuin hänelle tällä äänensävyllä.
"Vai niin, mutta hei, tuollahan Tobeyn koulu onkin jo!" isä huudahti vilkaisten innostuneeseen Tobeyyn joka lähestulkoon hyppi paikallaan.
Isä ajoi Tobeyn koulun pihalle ja poika lähestulkoon rikkoi oven syöksyessään ulos.
Minä istuin vain ilmeettömänä takapenkillä, kun Tobey sulki oven ja juoksi pihalle katsastamaan uusia ystäväehdokkaita.
Isä jatkoi matkaa kohti yläastettani ja minä lösähdin selkänojaa vasten katsellen auton kattoa.
"Macy, ole niin kiltti ja yritä olla hieman innokkaampi", isä sanoi lempeästi, mutta havaitsin hänen äänensävystään vivahteen, jolla hän yritti viestiä minulle etten saavuttaisi asenteellani yhtään mitään.
"Olisin kyllä, mutta en ole kuten Tobey. En pysty tuosta vain kohtaamaan uusia ihmisiä. Tiedäthän, ettei minulla ollut vanhassakaan koulussani paljoa ystäviä", sanoin hiljaa ja kuulin isän huokaisevan.
"Ymmärrän, olihan sinulla silti Danielle, Gina, Lisbeth ja Vivian ystävinäsi, minä kyllä olen nähnyt sinun liikkuvan muidenkin kanssa, olenhan sentään ollut koulusi jäsenistä koostuvan jalkapallojoukkueen valmentaja", isä tokaisi ja nyökkäsin.
"Olen edelleen heihin yhteydessä. Mutta minua hermostuttaa pystynkö löytämään uusia ystäviä, sillä en ole mitenkään erittäin sosiaalinen", mainitsin hiljaa pikkuisesta ongelmastani, pelkäsin nimittäin mennä puhumaan vieraammille, halusin että uudet ystäväni tulisivat minun luokseni.
"Täälläpäin porukka on aivan erilaista kuin siellä tylsässä Cavevillagessa, täällä on edistyneempää ja varmastikin ihmiset haluat tulla juttelemaan sinulle, olethan kauniskin", isä sanoi hymyn hiipiessä hänen kasvoilleen.
"Mutta isä! Ei se riitä, heidän on pidettävä luonteestani", sanoin jo hieman luovuttaneena, en jaksanut kinata isän kanssa.
Koulu tulikin juuri sopivasti näkyviin, isä jarrutti, pysäytti auton tienreunaan ja kehotti minua nousemaan autosta.
Katsoin pihalla parveilevia nuoria ja avasin oven. Tämä ei selvästikään olisi minun päiväni.
Miten koulussa menee? Saako Macy uusia ystäviä vai ei?
Kommentit